Talkoot la 18.5.2019

Hyvä KuuG:n jäsen,
lumet sulavat ja ovat sulaneet. Range on auki toista päivää ja innokkaita "mailanheiluttelijoita" (ei ole tarkoitettu mitenkään alentavaksi sanonnaksi!) on jo näkynyt. Toistaiseksi toimitaan pallojen omatoimisen keruun periaatteella. Kunhan alue hieman kuivuu, pääsee sinne keruukoneellakin ja silloin tulee käyttöön myös poleteilla toimiva palloautomaatti. Tästä kerrotaan heti kotisivuilla.

Ennustettu sää mahdollistaa myös sen, että kauden ensimmäiset TALKOOT järjestetään LAUANTAINA 18. TOUKOKUUTA (siis ylihuomenna).

Kokoonnumme totuttuun tapaan HUOLTOHALILLE klo 10.
Varustus: KUNNOLLINEN HARAVA. Jos ei kunnollista löydy, kelpaa vähemmänkin kunnollinen. Töitä kyllä riittää kaikille mukaan tulijoille, joita odotetaan runsaasti, kiitos!

Tarkoitus on puhdistaa greenejä, bunkkereita ja väyliä siitä runsaasta oksa- ja lehtimäärästä, mitä sinne on viime kesän jälkeen jostain ilmestynyt. Ja tietenkin Breikin ympäristökin kaipaa siistimistä.

Tiedottajan saamien tietojen mukaan greenien talvehtiminen on ollut onnistunut, joten kunhan kentän kevättyöt saadaan suoritettua (siemennystä ja hiekoitusta), niin pelikauden alkaminen alkaa olla käsillä hyvinkin pian. Seuratkaapa ilmoittelua, se kannattaa!
Golfterveisin Jukka

040 5282819 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

PS 1 Talkootoiminta onnistui hienosti viime kesänä, joten eiköhän jatketa samaa malliin. Talonpöytä hoitaa nyt Breikin osuuden, joten seura keskittyy kaikin voimin kenttään. Toivotaan parasta meidän kaikkien vuoksi.

PS 2 Muutamia jäsenmaksuja odotellaan vielä. Myös kausikortteja voi hyvin lunastaa jo nyt. Näissä kummassakin asiassa kannattaa ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Yhteystiedot

KUUSAMO GOLF
Kylpyläntie 4, 93600 KUUSAMO

Caddiemaster/ Ravintola Talonpöytä - Cafe Breikki
puh 0400 215341 

caddie@kuusamogolf.fi 

Kuusamo Golf ry
toimisto@kuusamogolf.fi

 

 

       Kuvia

Aukioloajat

Caddiemaster- palvelut/ Ravintola Talonpöytä - Cafe Breikki

Avoinna:
Päivittäin klo 9.00-19.00

Muuna aikana tilauksesta tai sopimuksen mukaan

Kilpailujen aikana aukioloajat voivat vaihdella