• Etusivu
  • Seura
  • Tiedotus- ja markkinointitoimikunta

Jäsentiedote 15.6.2015

Hyvät golffarit,

kesä on almanakan mukaan alkanut, mutta eipä se juuri siltä näytä. Toisaalta golkausi on kyllä alkanut ja ensimmäinen kilpailukin on Petäjäkankaan kentällä käyty. Laitan tähän alle hieman tietoa tästä viikosta ja tulevista parista viikosta.

1. Kenttä ei ole vihertynyt toivotulla vauhdilla, koska lämpötila ei ole kuin parina päivänä ylittänyt ns. kasvukauden alkamisen vaatiman tason. Tästä johtuen on valitettavasti käytössä vielä 3 talvigriiniä. Toivottavasti lämpöä kuitenkin saadaan edes juhannukseksi. Tässä ote kenttämestarin "tervehdyksestä":

"Kelit ei todellakaan suosi ainakaan kentänhoitoa ! lumet kun hävisi toukokuun puolessa välissä niin sen jälkeen greenien lämpötila on ollut neljänä päivänä yli 10 celsius astetta, tällähetkellä noin 8,5 astetta. mikään ei idä kunnolla ja kosteus tai oikeastaan märkyys meinaa tappaa jo itävät idutkin. uusintakylvöt teemme siis jo kolmannen kerran juhannuksen aikoihin ja kädet ristissä odotamme lämpöä !!!! "

Yhtykäämme kenttämestarin rukouksiin!!

2. Senioreiden Senior Special oli tarkoitus pelata keskiviikkona 17.6, mutta huonojen sääennusteiden vuoksi se on peruutettu. Normaali Keskiviikkokisailua toki yritetään, mutta tuo erikoiskisailu ruokailuineen on siis peruutettu.

3. Pro Mohamed on valmiina opettamaan meitä kaikkia, mutta opetettavia ei juurikaan ole ollut. Yhden oppilaan draivi on kuulema pidentynyt kymmenillä metreillä!!! Käyttäkää toki hyvät ystävät tätä ainutlaatuista tilaisuutta hyväksenne!

Oheistan otteen kotisivuilla olevasta tekstistä ja hinnastosta:

----------------------------

Seuran jäsenille järjestetään pro Mohamedin johdolla alla mainitut klinikat seuraavin hinnoin:

1 klinikkakäynti: 10 euroa
Kaikki klinikat = 5 kertaa: 40 euroa

Ilmoittautumiset klinikoille edellisenä päivänä caddiemasterin toimistoon!

HUOM: Jos jokin omalle ikäryhmällesi osoitettu päivä ei Sinulle sovi, voit toki mennä muidenkin mukaan!!!

AIKATAULU JA OPETUSAIHEET

TÄMÄ VIIKKO

Vko 25: Ote, alkuasento, tähtäys
- Ladyt tiistaina 16.6. klo 18:30 - 19:30
- Miehet keskiviikkona 17.6. klo 18:30 - 19:30
- Seniorit torstaina 18.6. klo 10:00 - 11:00

Ja sitten vielä 4 muuta klinikkaa omin aihein. Lisätiedot kotisivuilta!!!!

---------------------------

4. Lähiviikot ovat täynnä toimintaa periaatteella "jotain kaikille"
- Juhannuspäivänä on isot kilpailut
- sitten pian alkaa viikon kestävä golfrupeama periaatteella golfia 24/7
- sen alussa on heti Kapteenin Malja kaksipäiväisenä tapahtumana
- sitten ovat vuorossa Canorama Open ja Lions Kitka Golf
- Maraton pelataan 2.7.

 

Jäsentiedote 9.6.2015

Hyvät KuuG:n jäsenet,
jälleen on aihetta tiedotteen lähettämiseen. Kaikki nämä tiedot ovat kyllä myös kotisivuillamme, mutta niitä eivät kaikki varmaankaan lue päivittäin.

Neljä ensimmäistä kohtaa ovat ns. yleistä asiaa, siis kaikille jäsenille. Kaksi seuraavaa on tarkoitettu vain seniori-ikäisille.

1. Egyptiläinen pro, Mohamed Farouk Badri, tuli sunnuntaina. Tänään hän on asettautunut ja totutellut Suomen "kesään", mutta huomisesta alkaen hän on pelaajien käytettävissä. Seura järjestää jäsenilleen 5 klinikkaa käsittävän sarjan, jonka aiheina ovat
- Ote, alkuasento ja tähtäys
- Rautamailat
- Puttaaminen
- Puumailat ja
- Pitch / Chip -lyönnit.

Aikataulu ja hinnat löytyvät kotisivuiltamme. Klinikat järjestetään viiden viikon aikana siten, että leideille ja miehille sekä senioreille on omat vakioiltansa ja -aikansa.

2. Holiday Club Midnight Sun Golf -kilpailun (lauantaina 20.6.) oheisohjelma on valmistunut ja löytyy kotisivuilta samoin kuin kilpailukutsu. Ilmoittautumisaika on nyt alkanut.

3. Viikon kestävä ainutlaatuinen suurtapahtuma Golf Around the Clock toteutetaan 26.6. - 3.7. välisenä aikana. Lisätiedot tästäkin tapahtumarikkaasta viikosta löytyvät kotisivuiltamme - yögolfia ja maratonpelaamista.

4. Kolmen pohjoisen seuran yhdessä järjestämä POHJOLA GOLF TOURNAMENT, johon kuuluu kolme osakilpailua kahden päivän välein (6.7. Kuusamo, 8.7. Rovaniemi ja 10.7. Levi) on yksi kesän 2015 uutuuksista. Lukekaa tästäkin tarkemmin kotisivuiltamme. Vaikka nämä kolme osakilpailua muodostavat yhden kokonaisuudeen, ovat ne kuitenkin myös omia kilpailujaan. 5. Kentän siivoustalkoot jatkuvat jäsenryhmäkohtaisesti. Tästäkin on tietoa kotisivuilla.

6. Senioreiden Juhannus Special kisaillaan keskiviikkona 17.6. Ohjelmassa on 9 reiän kilpailu (joissakin mainoksissa on virheellisesti mainittu 18 reikää).

7. Pohjoisen Suomen senioreiden ja veteraanien Lappi Cupin ensimmäinen osakilpailu neljästä on ohjelmassa nyt sunnuntaina 14.6. alkaen kello 11 Torniossa. Tulkaapa mukaan, tarvittavat tiedot löytyvät tietenkin kotisivuiltamme.

 

Jäsentiedote / Toukokuu

HUOM: Jos et ole saanut tätä tiedotetta sähköpostiisi, ei rekisterissämme ole toimivaa sähköpostiosoitettasi. Ilmoita se osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., kiitos.

--------------------------

Hyvät KuuG:n jäsenet,

kevät on pitkällä jo täällä Kuusamossakin, mutta vielä saamme odottaa kentän aikeamista. Range, ja samalla mahdollisesti klubikahvila Breikki, avataan kenttämestarin ilmoituksen mukaan heti kun se, siis range, on lumivapaa. Koko kenttä avataan tilanteen mukaan, ilmeisesti aluksi talvigriineille. Nyt näyttää kuitenkin paljon paremmalta kuin viikko sitten. Seuratkaa kotisivujen informaatiota, sillä se on nopein ja helpoin tapa pysyä ajan tasalla. Näillä näkymin tämä viesti saattaa olla viimeinen koko jäsenkunnalle suunnattu tiedote ennen kauden alkua.

Kenttämestarimme joukkoineen on täydessä työssä ja informoi kotisivuilla tilanteesta. Osa griineistä ja väylistä on lumivapaata aluetta, mutta joissakin paikoissa on runsaastikin lunta.

Innokkaita auttavia ja taitavia käsiä tullaan jälleen tarvitsemaan talkoitten yhteydessä. Tässäkin suhteessa on syytä seurata kotisivuja, vaikka asiasta informoidaan luultavasti kuusamolaisia jäseniä myös sähköpostitse. Risukasat pitäisi saada pois kentän laitamilta ja kaikenlaista muutakin puuhasteltavaa riittää esimerkiksi eräiden kentän pelattavuuteen liittyvien suunnitelmien toteuttamisessa.

Seuraavana asiana otan esille linnunpöntöt. Jo kentän avajaisten yhteydessä syksyllä 2013 mainittiin ajatus linnunpönttöjen sijoittamisesta kenttäalueelle. Tämä suunnitelma on nyt realisoitumassa. Kenttämestarimme odottaa runsasta linnunpönttösatoa huoltorakennuksen seinustalle! Kaikenkokoiset ja eri lintulajeille soveltuvat asunnot otetaan kiitollisuudella vastaan. Kenttämestari-Hannulle voi myös soittaa asiasta (0400-862888).

Ja vielä muutama sana koulutuksesta. Egyptiläinen pro, Mohamed, on siis tulossa muutaman viikon kuluttua. Viisumiasiat ovat kunnossa, samoin lentoliput. Mohamed aloittanee hommat maanantaina 8.6. ja palaa kotimaahansa 28.8. Koko tuon ajan hän on kaikkien meidän käytettävissämme golfiin liittyvissä asioissa. KuuG:n jäsenille ollaan tarjoamassa kesäkuussa yksityisopetusta erikoishinnoin:

- jäsenille 20 euroa / hlö / 50 min (kaveri mukaan 10 eurolla)
- ei-jäsenille 35 euroa / hlö / 50 min (kaveri mukaan 10 eurolla)
- jäsenille 9 väylän pelikierros + 30 min opetus kierroksen jälkeen: 60 euroa
- ei-jäsenille 9 väylän pelikierros + 30 min opetus kierroksen jälkeen: 75 euroa

Näistä ja muistakin tarjouksista tulee tarkempaa tietoa kotisivuillemme. Käykää tutustumassa.

Ja vielä tiedottamisesta eli lähinnä sähköpostiosoitteista. Tiedän hyvin, että postia on mennyt väärille ihmisille ja toisaalta jotkut jäsenet ovat jääneet ilman. Jälleen kerran vetoan teihin: Antakaa minun tietää mahdollisista ongelmista ja virheellisyyksistä. Varsinkin useamman jäsenen perheissä on toimivien sähköpostiosoiteiden kanssa ollut ongelmia, joten kertokaapa minulle asiasta sähköpostitse.

Tällaista tällä kertaa kauniin ja pitkän kesäkauden odotuksessa.

Jukka Tarjanne
Kuusamon golfyhteisön tiedottaja

 

Jäsentiedote / KuuG / 17.4.2015

  
      Talvi jatkuu Kuusamon leveydellä, mutta onneksi innokkaimmille on käytössä simulaattori. Se onkin näin kesää kohden mentäessä ollut yhä aktiivisemmassa käytössä. Kiitettävän monet ovat sen avulla hioneet kuntoaan ja valmistautuneet kesän koitoksiin. Simulaattorimestaruus ratkaistaan 4 kierroksen kilpailulla, joista nyt on kolmas juuri ratkaisuvaiheessa. Lopullinen ratkaisu tapahtuu sitten 29.4. eli juuri sopivasti Vapuksi.
     
      Kesäkausi lähestyy, vaikka sitä ei vielä Kuusamossa juurikaan luonnossa huomaa. Päivä on toki pidentynyt merkittävästi, mutta lumihangen paksuus on vielä useita kymmeniä senttejä - ja uutta lunta tai räntää on aivan viime päivinäkin tullut lisää. Tavoitteena on edelleen, että Petäjäkankaan kenttä saataisiin avattua touko-kesäkuun vaihteessa, mutta olemme kyllä luonnon armoilla. Lumi sulaa kunhan ehtii, siinä ei kenttämestarikaan paljon voi asiaa auttaa! Suunnitelmissa ollut ulkomaalaisen pron saaminen kesäkuukausien ajaksi Kuusamoon on viimeistä reikää vaille valmis. Egyptiläisen ammattiopettajan viisumiasiat ovat kunnossa, joten hyvältä näyttää. Muutaman vuoden takainen tunisialainen African Tiger on saamassa seuraajan Egyptistä! Heti kesäkuun alkuun on jäsenille suunnitteilla todellisia supertarjouksia, joista voi lukea tarkempaa tietoa voi lukea kotisivuiltamme toukokuun lopulla ennen kentän aukeamista.
     
      Uusitut kotisivumme ovat avautuneet perjantaina 17.4. täsä tutussa osoitteessa. Niistä toivomme kaikilta rakentavaa palautetta, sekä positiivista että... Se tapahtuu helpoimmin vastaamalla tähän viestiin tai vaihtoehtoisesti käyttämällä kotisivuilta löytyvää palautemahdollisuutta. Kotisivuja kannattaa seurata, sieltä saa paljon hyvää ajantasaista tietoa Kuusamon golftapahtumista.
     
      Jäsenkortit menevät postitukseen alkuviikosta, joten kirjekuorien pitäisi löytyä postilaatikoista huhtikuun aikana niille, jotka ovat maksunsa hoitaneet. Saatekirjeen mukaisesti kortit ovat hieman myöhässä viime vuotiseen verrattuna, mutta ovathan 2014-kortit voimassa vielä tämän huhtikuun ajan, joten pelaamiseen tällä viiveellä ei ole vaikutusta.
     
      Samoin lähtevät alkuviikosta postiin "karhukirjeet" niille, jotka eivät vielä ole jäsenmaksuvelvoitettaan hoitaneet. Maksattehan jäsenmaksunne nyt mahdollisimman pian, jotta pelioikeutenne olisi edelleen voimassa! Etelässähän on pelikausi jo täydessä käynnissä - näin kerrotaan tänne pohjoiseen.
      
      Toivottavasti näemme upealla kentällämme mahdollisimman paljon jäseniä ja ystäviä. Kentällä tapahtuu tänä kesänä paljon:
      - Juhannuspäivän perinteinen kilpailu on nyt HCR Midnight Sun -tapahtuma, joka sisältää golfin lisäksi paljon muutakin kaikille juhannuksen viettäjille sopivaa ohjelmaa. Tarjolla on mm. kuusamolaista Wild Foodia paikallisten yrittäjien tapaan ja saunomista monella eri tavalla. Kannattaa tulla kauempaakin isolla joukolla. Majoitusyrittäjillä on hienoja tarjouksia, jotka kannattaa hyödyntää. Seuratkaa ilmoittelua kotisivuillamme.
      - Heti juhannuksen jälkeen on vuorossa järjestyksessään toinen Golf
        Around the Clock -tapahtuma, jonka aikana kentällä on viikon ajan vähintään yksi pelaajaryhmä yötä päivää, siis periaatteella 24/7. Tuohon viikkoon mahtuu muutama kilpailukin ja todennäköisesti myös golfarin maraton eli 72 reikää yhden päivän aikana. Tuossahan ei ole mitään vaikeuksia, koska valoa riittää ympäri vuorokauden.

 

     

Yhteystiedot

Kentän käyntiosoite Kylpyläntie 4

Caddiemaster -toimintaa ei ole
puh 0400 215341 ei vastaa
caddie@kuusamogolf.fi  toimii


Kuusamo Golf ry
toimisto@kuusamogolf.fi  toimii

 

 

       Kuvia

Aukioloajat

Kenttä on suljettu 17.10.2018 alkaen talvikauden ajaksi.

    ruka kuusamo  kuusamo hirsitalot info  logo Pölkky50 brodeeraus printti  polkky strongw nega  nordea   logo lahitapiola2 logo plkky mets  logo Ski Inn  logo Wetteri 2  logo Neste 2     logo GoOn  logo SOL  logo pizzeria ruka  logo RENTA  logo scandic  LOGO KONE PAJULA  logo canorama  logo koillissanomat